Katja is downshifting...

...ja sen lisäksi kaikki kirjoitusenergia suuntautuu graduun, joten HJ menee talviunille. ZZZ

Kohti syystä!

Aloitin vuosi sitten ystäväni kanssa työ- ja organisaatiopsykologian perusopintojen opiskelun. Nyt olemme loppusuoralla. Molempien kiinnostus on tulevaisuudessa henkilöstöhallinto, joten ajattelimme että miksipä emme hankkisi hieman teoreettistakin pohjaa. Opinnot ovat yliopiston opintoja kesäyliopistossa, joten ne saadaan liitetytyksi maisterin tutkintoon. Kesäyliopistossa opinnot tietenkin maksavat ja opinnot verottivat lompakkoa noin 350 euroa. Kurssin sisältöön ovat kuuluneet psykan johdannon lisäksi työhyvinvointi, työmotivaatio, ergonomia, palkitseminen, ryhmät, rekrytointi jne. Mielenkiintoista kyllä! Kurssi ei ole kuitenkaan pedagosisesti ihan parhaimmalla tavalla järjestetty. Luennot puuttuvat olennaisista kursseista, itseopiskelun ohjeistus on heikkoa ja kirjallisuuskin välillä jollain ihan toisella tasolla. Olemme kuitenkin kokonaisuuden tahkoneet ja oppineetkin varmasti. Teimme mm. työpaikalleni kuormituskyselyn ja analysoimme sen osana metodikurssia. Ajattelin vielä jatkaa henkilöstöasioiden opiskelua kesäyliopistossa henkilöstöjohtamisen kokonaisuudella. Täysipäiväisen työn ja 0,25-0,5-päiväisen opiskelelun yhdistävälle kesäyliopiston ilta- ja intensiiviopinnot sopivat kuin rusina pullaan.

Elokuussa olen saanut luettua muutakin kuin psykkaa ihan mukavasti. Ihmeellisen yliarvostettu Siri Huvstedin Kaikki jota rakastin ei ollut minun kirjani lainkaan. Ihmeellistä höttöä. Stieg Larssonin Tyttö joka vihaa miehiä jotka vihaavat naisia -trilogia on keskimmäisen loppuosassa ja kyllä erittäin taidokkaasti kirjoitettu. Aila Meriluodon päiväkirjat aukesivat vasta nyt ja hyvin aukesivatkin. Lotta Snickaren ja Liza Marklundin Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan -kirjan imaisin eräällä bussimatkalla ja edelleen diggaan ruotsalaisfeministeistä. Lisäksi olen hitaasti edennyt jazzin historiteoksessa.

Eikä pidä unohtaa mainita syksyn uutta illan iloa raclette-grilliä, jonka ostin reilulla kympillä käyttämättömänä huutonetistä elokuun alussa. Mahtava tapa viettää iltaa ja huippuhyvää. Arvostukseni sveitsiläisiä kohtaan ("ei kukaan voi olla niin puolueeton nössö" ja "äänioikeus naisille 1971 ?!?") nousi kertakohinalla.

That's why the lady is a tramp

Olen aivan totaalisen myyty kuumaakin kuumemmalle. Jazzille. Miksi olen alkanut kuunnella sitä kunnolla vasta nyt?

Upeista upein on minulle Ella.

Kuuntelen tällä hetkellä, suosittelen sydämestä seuraavia levyjä:

1) Ella Fitzgerald: The Best of the Songbook (ja vielä mieluummin kaikki kahdeksan)
2) Miles Davis: Bitches Brew
3) Ornette Coleman: The Shape of Jazz to Come

Social circles spin too fast for me
My "hobohemia" is the place to be

I get too hungry, for dinner at eight
I like the theater, but never come late
I never bother, with people I hate
That's why the lady is a tramp

I don't like crap games, with barons and earls
Won't go to Harlem, in ermine and pearls
Won't dish the dirt, with the rest of the girls
That's why the lady is a tramp

I like the free, fresh wind in my hair
Life without care
I'm broke, it's o'k
Hate California, it's cold and it's damp
That's why the lady is a tramp

Miehinen burgunginpata

Kesällä tuli kokkailtua normaalia enemmän ja innostuin jopa pakastamaan mansikoita, mustikoita, kantarelleja ja muita mukavuuksia talven varalle. Säilöntämood ei johtunut liittymisestäni keväällä kaverin houkettelemana (ja osittain kyllä isoisoäitieni pioneerityön kunniaksi) Marttoihin. Joo, niihin Marttoihin! Se on nimittäin hieno naisjärjestö lukuunottamatta uskonnollista konnotaatiota Raamatun Marttaan. Olisi kiva handlata joitain perusköksäjuttuja paremmin, vaikka se Marttojen osasto, johon liityin tekee paljon muutakin kuten käy leffassa, melomassa ja mitä nyt milloinkin keksiikään. Ruoanlaitto voi olla kivaa ja on todella mielenkiintoista oppia uusia mageita asioita ja niksejä. Ruoan ja raaka-aineiden tunteminen ja itsevalmistaminen lisää myös omaa hyvinvointia. Luin kesällä toimittaja Michael Pollanin Oikean ruuan puolesta -kirjan ja pistihän se vähän miettimään, kuinka paljon lisäaineita sitä on tullut elämän aikana kiskottua. Puhtaampaa ja terveellisempää ruokaa saa, kun jaksaa nähdä vähän vaivaa ja tutkia tuoteselosteita ja valmistaa myös itse. Very slow food I would say.

Pitää antaa kyllä täydet pisteet Turun torille, joka on mahtava ostospaikka - edullista, tuoretta, tervettä ja reilua kauppaa. Kokkailuihin kesällä innosti myös mainion Nigella Lawsonin Amazonista tilaamani teokset.

Mutta siihen miehiseen burgundinpataan.. Sain äidiltäni kesällä ison nipun S-ketjun Yhteishyvän ruokalehtiä. Lehdissä oli hyviä perusreseptejä, mielenkiintoisia faktoja raaka-aineista ja paljon keittoja ja muuta hyvää. Suu kuitenkin loksahti auki kun selasin marraskuun 2003 lehteä, jossa mm. thaityyppisen katkarapukeiton ja bageleiden lisäksi oli burgundinpadan ohje. Se ei kuitenkaan ollut mikä tahansa burgundinpata vaan miehinen burgundinpata ihan jopa ihan lehden kannessa mainostettuna. Sisäsivuilla miehinen burgundinpata valottuu lisää: "Miehet ovat erinomaisia ruoanvalmistajia. Hekin, jotka ehtivät keittiöön harvemmin voivat rentoutua ruokaa valmistamalla silloin kuin vain mahdollista.". En voi uskoa! Kyse on keskiarvoista, mutta Tilastokeskuksen mukaan naiset käyttävät Suomessa kotitöiden tekemiseen lähes neljä tuntia päivässä ja miehet noin kaksi tuntia. Miehinen burgundinpataesimerkki sisältää huimasti sukupuolettuneita oletuksia mm. siitä kuinka keittiö on naisten valtakuntaa ja miehet osallistuvat ruuanlaittoon harvemmin. Kyseisen tekstin mukaan miehet ovat niin kiireisiä, etteivät keittiöön juuri kerkeä (no vittu, eikö naiset muka ole yhtä lailla kiireisiä ja hei, onko ihme noilla Tilastokeskuksen luvuilla), erinomaisia kokkeja (pönkitys jälleen naisesta arkiruuan laittajana ja miehestä huippukokkina) ja ihmeellinen viittaus kuinka ruoanlaitto rentouttaa. Toki se rentouttaakin, mutta on myös useassa taloudessa ihan perustylsää arjen vastuun kantamista. Ruoanlaitto ei lehden muilla sivuilla erityisemmin rentouta, mutta miehisen burgundinpadan kohdalla rentoutumisesta kyllä puhutaan.

Minun mielestäni tietenkin kämmi lehdeltä, mutta kertonee vain siitä kuinka vahvassa monet sukupuolirooleihin liittyvät käsitykset elävät. Reaktioni taas on esimerkki tasa-arvosilmälaiseista. Niin kuin Mona Sahlin sanoi: "Jos on kerran pannut päähänsä tasa-arvo-silmälasit, ei voi koskaan enää riisua niitä." . Ja miksipä niin tekemään. "Tieto" ei aina lisää tuskaa. Se on myös hyvin rentouttavaa.

Kesä aah!

Olen viettänyt elämäni pisintä lomaa. Ehkä mukavinta myös. Etelä-Afrikka - mieletön maa, mieletön reissu. Loistavat matkakumppanit, hyvät suunnitelmat ja seikkailumeininki teki reissusta unohtumattoman. Tuskin tulen ihan lähiaikoina kajakilla vetelemään järvessä, jossa on 2000 krotiiliä. Maanantaina sitten töihin kahden kuukauden lomailun jälkeen. Ei ole suu mutrussa, eikä masenna yhtään! Eikä tällä kertaa kyse ole edes yltiöpositiivisuudestani, vaan onhan tota lepoa ollut riittämiin ja chillausta viimeisen päälle. Kesäkuu oli mahtava ja heinäkuuhun on kuulunut rennot päivät, jazz, parikymmentä romskua ja Sinkkuelämän tuotantokaudet.

Afrikan matka oli oikein onnistunut, paljon tuli nähtyä, paljon tuli tehtyä, seura oli suloisinta ja pitkään ehti nauttimaan siitä ainutlaatuisesta hyvänolon tunteesta, jota koen aina matkoilla. Jos viisi huippuhetkeä pitäisi luetella ne olisivat

1) Safari Krugerin luonnonpuistossa. Järisyttää vieläkin! Kaikki ne upeat eläimet, savannin pöllytys ja kliseiset jeepit. Retki meni koko seurueellamme elämän huippuhetket kansioon.

2) Apartheid-museo ja Soweto. Poliittisen historian opiskelijan on ilmeisesti saatava poliittista historiaa ennen kuin voi matkakohteelle täysin antautua. Olimme Anskun kanssa Johannesburgin Apartheid-museossa oppimassa maan historian pimeästä kaudesta yhteensä kuusi tuntia. Museon työntekijät jopa tulivat meille ihmettelemään, että kuinka te tytöt olitte museossa niiiin kauan. Kiitimme loistavasti kootusta ja mielenkiintoisesta näyttelystä. Soweto ei ollut museo, mutta pala vastarinnan historiaa ja maan kontrastista todellisuutta. Matkan mukavimpina ihmisinä jäivät kyllä mieleeni sowetolaiset kaiffarimme paikallisessa salakapakassa shebeensissä.

3) Kajakkaretki krokotiilijärvellä. St. Lucia Wetland Park kuuluu YK:n maailmanperintökohteisiin, eikä suotta. Kaunis, rikas, ainutlaatuinen vesistö, jossa saattoi tehdä oppaan johdolla pieniä melontaretkiä. Järvessä nyt oli vain semmonen 2000 krokotiiliakin tekemässä seikkailusta vielä ihmeellisempää, mutta kuinka ihania otuksia ne olivatkaan. Olin oppaamme Gjerthin kanssa samassa kajakissa, joten pääsin muutaman metrin etäisyydelle kroksuista.

4) Cape Point ja Cape of the Good Hope. Maan eteläisemmässä osassa oli matkan kauneimmat maisemat, jonka tuulinen päivä vain kruunasi ja tietenkin myös matkan varrella nähnyt ihkaoikeat pingut, spheniscus demersus.

5) London. Lontoo ei varsinaisesti liity Etelä-Afrikkaan (lukuun ottamatta kolonialistista historiaa), mutta reissuni täydentyi viiden päivän Lontoon vierailulla. Sain Lontoosta niin paljon irti kuin viidessä päivässä vaan voi, mielettömiä museoita, taidenäyttelyitä, arkkitehtuuria, rafloja, musikaaleja, kauppoja. Mun lemppari!

Paha tapani matkakuumeen kasvamisesta matkalla sai minut jo varaamaan jouluisen loman täytteen. Jazzia, juustokakkua ja Time Squaren uusi vuosi.

I bless the rains down in Africa

Meikämandoliini (jep, ihan törkeä sana, mutta pitää käyttää edes kerran, että elämä olisi jännää ja vanhana tarinoita lapsenlapsille) lähtee viikon päästä maahan mistä toi kuvan iloinen mies on. Mandelan Nelson (ja Etelä-Afrikkahan) se tietty siinä. Ennen matkaa on edessä neljä työpäivää, eikä oikeastaan mitenkään tuhosti töitä, mutta paljon asioiden loppuunviemistä, päättelyä ja huolellista valmistelua. Ihan kuin olisin töissä jossain atomitutkimuskeskuksessa. Sellasiahan on aika paljon järjestöalalla. Viikonloppuna olisi myös ystävän häät. Pitäisi myös parantua flunssasta, syödä C-vitamiinia, maksaa laskuja, lukea matkaopasta, suunnitella gradua, käydä lautakunnassa, soittaa kolmelle kaverille kesäheipat, äitille ja siskolle monta kertaa, tehdä vaalityötä, kattoo 24:n vitoskausi ja luonnollisesti levittää paljon positiivista spirittiä ympäristöön. Kyllähän ne tosta muuten, mutta kun olen kauheassa matkatäpinässä. Tällaisessa kerran vuodessa kauemmas -tyylisessä matkailussa on se hyvä puoli, että matkustus ei pistä kovasti stressaamaan, vaan saa miellyttäviin ennen-aikana-ja-jälkeen-kikseihin. Matkaa olen aktiivisesti suunnitellut useamman viikon ja esim. tämän edeltävän viikon pakannut pikku hiljaa ja mietiskellen. Netissä on muuten aika vinkeitä checklistejä. Ehkä vähän niksipirkkamaisiakin kuten tämä: "tarvittaessa vielä lisäksi jos matkustat lasten kanssa... lapsen kasetit, cd:t ja korvalappustereot lapsen kasetteja varten, jos alkaa kypsyttää". Jos ne lapset alkaa kypsyttään, niin meneekö tuo sitten ohi korvalappustereoilla. Tiedä häntä, minä noita lapsitouhuja en ymmärrä.

Loma, maailma, ystävät, I love u, I love u so!

Vaaleista ja Vikatikistä

Nämä eurovaalit ovat tuntuneet jotenkin hirvittävän hyväntuulisilta. Facebookissa on saanut lukea iloisesta vaalityöstä ja hyvästä mielestä ja katsoa kuinka solidaarisesti puoluetoverit kautta rintaman diggaavat toistensa statuksista ja ponnisteluista. Vielä pitäisi viikko spurtata sitten koittaa vähän pidempi vaalitauko.

Hyväntuuliset näistä vaaleista toki tekevät Vihreiden loistava ehdokaskavalkaadi ja positiivinen hype. Olen mukana Elina Rantasen (236) kampanjassa täällä Turuus. Kaikkea ei voi aina saada ja yhden äänen voi antaa, vaikka monta muutakin hyvää meidän listalla on. Listojen nuorimmat tarvitsevat minun mielestä aina erisuurta tsemppiä rohkeudellaan lähteä mukaan ja siksi meidän 25-vuotiaat Emma Kari ja Touko Aalto ovat myös äänten arvoisia. Pidän myös Puoskarin Marista, joka on puheenjohtanut sekä Vinoa että Vihreitä Naisia. Ja ei hyvät siihen lopu, sillä mukana ovat Johanna Sumuvuori, Satu Hassi, Jyrki Kasvi, Heidi Hautala ja niin edelleen.

En olisi uskonut suosittelevani Anssi Kelan blogia, mutta osavan kirjoituksen Anssi on tehnyt niin ikään hyvästä vihreästä Pasi Toiviaisesta. Seuraamani blogin Kemikaalicocktailin Noora diggaa myös Pasia.

Ei hyvää jos ei huonoakin, sillä herra paratkoon millaisella urpolaumalla kokoomus on liikkeellä. Ihan varmasti kokoomuksessa on hyviäkin, joista henk. koht. symppaan Sirpa Pietikäistä, mutta Kai "Oksu" Pöntinen, Ari "haloo!!" Vatanen ja E-R "vaikuttavin as-if" Korhola ovat paistatelleet täysin viime viikot mediassa ja ennen kaikkea pahalla kuin hyvällä. Linkkaan hyvään Tuomas Tuuren blogikirjoitukseen Korholasta ja Panu Laturin yleishyvään kirjoitukseen koko asetelmasta.

Vaaleista viihteeseen eli täytyy hieman hehkuttaa brittikomediaa. Sain päätökseen Vikatikin (Green Wing) ykkös- ja kakkoskauden. Jumatsuigula kuin se on hyvää komediaa. Sarjassa on Smack the Pony ja Office meininkiä ja häkellyttävät roolihahmot. Joanna Cloren human resources -osasto on sen verran vetävä mesta, että to-del-la-kin haluan sellaiseen henkilöstöhallintoon tulevaisuudessa töihin. Suosittelen (paitsi niille joille Frendit edustaa maailman nokkelinta tilannekomiikkaa ja friikahtava huumori otetaan tosikkomaisesti)!